Terveellinen elämäntapa on käsite, josta puhutaan paljon, mutta mikä oikeastaan on terveellinen elämäntapa? Tähän on olemassa monta vastausta, mutta niiden kaikkien tavoitteena on tukea henkilön terveyttä. Asiaa käsittelee mm. Aitoterveys.fi, mutta tällä sivulla paneudumme terveellisen elämän eri osa-alueisiin.
Terveellisiin elämäntapoihin kuuluvat monenlaiset asiat. Jos halutaan pitää yllä normaalia, hyvää terveyttä, on hyvä kiinnittää huomiota omiin elämäntapoihin. Pienelläkin muutoksella voi saada aikaan huomattavan muutoksen omaan vointiin, joten asiaan kannattaa kiinnittää huomiota.
Terveellinen elämä koostuu mm. hyvästä ja laadukkaasta ravinnosta, sopivasta määrästä liikuntaa ja lepoa sekä itsestään huolehtimisesta kokonaisvaltaisesti. Alla kerromme näistä kaikista lisää.
Ruokavalio
Ravinto on olennainen osa ihmisen terveellisiä elämäntapoja. Monipuolinen ja tasapainoinen ruokavalio pitää elimistön tasapainossa. Kun omasta ruokavaliosta löytyy monipuolisesti kaikki kehon tarvitsemat ainesosat, on omasta terveydestä huolehdittu ravinnon suhteen mahdollisimman hyvin.
Monipuolisella ja tasapainoisella ruokavaliolla tarkoitetaan, että siihen kuuluu säännöllisesti sopivissa määrin vihanneksia, täysjyväviljaa, hyviä rasvoja sekä proteiineja. Hyvä ateria antaa elimistölle kaiken sen, mitä se tarvitsee voidakseen hyvin. Tasapainoisella ruokavaliolla on mahdollista pitää huolta omasta terveydestä. Sillä on mahdollista myös pienentää riskejä erilaisiin sairauksiin, kuten diabetekseen tai sydänsairauksiin.
Ruuan laadulla ja annoskoolla on merkitystä. Prosessoitujen ruokien sijaan on hyvä suosia tuoreita raaka-aineita. Lisäksi elimistön tulee saada riittävästi vettä joka päivä. On tärkeää huolehtia, että keho saa sellaisia aineksia, jotka myös imeytyvät.
Liikunta
Ihmisen on hyvä liikkua säännöllisesti oman terveyden sallimissa rajoissa. Liikkumisella voidaan tarkoittaa niin hikiliikuntaa kuin kevyempääkin liikkumista esimerkiksi kävelyn muodossa. Liikunnalla on ihmiselle monia erilaisia vaikutuksia. Sillä voidaan parantaa tai ylläpitää kuntoa ja jopa ehkäistä sairauksia.
Liikunnalla on vaikutusta myös mielenterveyteen. Sen tiedetään vapauttavan endorfiinejä eli mielihyvähormoneja, jotka parantava mielialaa jopa välittömästi. Liikunnan yhdistäminen luonnossa olemiseen tehostaa vaikutusta.
Riittävä unensaanti
Riittävää unensaantia ei voi korostaa liikaa. Jokainen tarvitsee riittävästi lepoa ja ennenkaikkea laadukasta unta. Ihmiset aivot ja keho palautuvat unen aikana, joka on hyvin tärkeää. Keho uudistaa itseään unen aikana.
Jokaisen unentarve on yksilöllinen, mutta aikuisille suositellaan yleisesti noin 7-9 tunnin yöunia. Unen laatuun kannattaa kiinnittää huomiota. Tähän vaikuttavat monet eri tekijät, kuten stressi, ruokailutottumukset ja liikunta.
Jos unensaanti tuntuu vaikealta, on tärkeää miettiä omia elämäntapoja ja sitä, voisiko niissä olla parannettavaa. Nukahtamista voi helpottaa esimerkiksi säännöllisellä rentoutumisrutiinilla. Laita elektroniikkalaitteet pois hyvissä ajoin ennen nukkumaanmenoa. Pyri myös järjestämään nukkumisolosuhteet niin, että makuuhuoneesi on pimeä ja rauhallinen.
Mielenterveys ja stressinhallinta
Mielenterveydestä tulisi huolehtia yhtä hyvin kuin mistä tahansa muusta terveydestä. Stressin tiedetään vaikuttavan ihmisen mielenterveyteen ja siksi on tärkeää pyrkiä löytämään itselleen sopivia stressinhallintakeinoja. Näitä ovat esimerkiksi liikunta, luonnossa oleminen, harrastukset, sosiaaliset kanssakäymiset, meditointi jne.
On tärkeää olla armollinen itseään kohtaan. Stressi ruokkii helposti itseään, joten on hyvä pystyä pysähtymään aika ajoin ja muistuttamaan itseään, että kaikella on tapana järjestyä. Jos elämässä on tavoitteita, jotka tuntuvat mahdottomilta, voisiko niihin pyrkiä pienin askelin? Epäonnistumiset ovat osa elämää.
Sosiaaliset kanssakäymiset
Ihminen on pohjimmiltaan sosiaalinen olento ja ihmissuhteet vaikuttavat hyvinvointiimme. Se, kuinka paljon kanssakäymisiä kukin kaipaa, vaihtelee, mutta täysin yksin ei kannata jäädä. Sosiaaliset kanssakäymiset edistävät onnellisuutta ja auttavat jaksamaan arjessa. Läheiset ja ystävät voivat olla tukena eri tavoin ja heihin onkin hyvä olla yhteydessä.
Yksinäisyyden tunne vaikuttaa varsinkin pitkällä aikavälillä negatiivisesti omaan hyvinvointiin. Yksin oleminen ja yksinäisyys ovat kuitenkin eri asioita ja jokainen kokee yksinäisyyden omalla tavallaan. Vaikka ihminen viihtyisikin hyvin yksin, on silti hyvä olla yhteydessä ihmisiin. Sosiaalinen media ja online-pelit ovat nykyään väyliä löytää samanhenkisiä ihmisiä, jos on haasteita löytää ihmisiä.
Ihmisiä näkee esimerkiksi erilaisissa sosiaaliissa aktiviteeteissa, kuten erilaisissa harrastuksissa, kulttuuritapahtumissa, kaupoissa, kahviloissa jne.
Terveellinen elämäntapa ei suinkaan tarkoita sitä, että kaikki elämän osa-alueet olisivat täydellisessä tasapainossa. Elämään kuuluvat kaikenlaiset ilot ja haasteet. Kun itsestään muistaa pitää hyvää huolta, voi haasteidenkin kohtaaminen tuntua astetta kevyemmältä. Jo pienikin muutos omiin elämäntapoihin voi olla polku kohti parempaa ja tasapainoisempaa elämää ja terveyttä.